maanantai 30. huhtikuuta 2018

Toinen viikko mehukuurilla

Päivä 10.
Sateisesta ja harmaasta päivästä huolimatta olo on positiivinen ja iloinen, mutta viluinen. Tosin tuntuu, että nuo mehut tökkivät pahemman kerran. Tekisi mieli kunnon ruokaa... vaikka mehuthan oikeasti ovat kunnon ruokaa! Jännä ettei niinkään mieli tee mitään sokerista vaan ruisleipää, sitä makaroonilaatikkoa, juustoa... suolaista! Kuola meinaa valua suunpielistä kun mietin noita. Edes pieni palanen ruisleipää. Saanko ottaa? Saanhan...? Eihän kukaan minua estä ottamasta, kamppailen vain itseni kanssa 😈
Hyvä asia, että tein tästä projektista julkisen. Sen varjolla täytyy onnistua. Joten kiltisti kaivelen mehupuristimen osat kuivauskaapista ja alan tehdä itselleni lounas- ja päivällismehut. Huomiseen!

Päivä 11.
Nyt on pakko myöntää, että söin eilen ihan pienen palan ruisleipää... ehkei se kaada minun mehukuuriani kuitenkaan?! "Mehustan vielä tämän päivän, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan." Tämän aamun smoothieen laitoin tahinia, kaipaan edelleen suolaa, kun mehut ovat aika makeita. Hätävara banaaneihin olen turvautunut viime päivinä turhautumisestani johtuen.
Olo kropassa on todella hyvä. Mahaa ei turvota kuten normaalisti, vaikka pyrin syömään terveellisesti normaalioloissa. Mieleni kanssa kamppailu on nyt suurin haaste minulle.
Aurinko tuli taas esiin muutaman harmaan ja pilvisen päivän jälkeen. Positiivinen mieli ja elämä hymyilee 😌

Päivä 12.
Tänään on ollut hyvä päivä. Tosin nappasin suuhuni palan juustoa, mutta pullautin sen kuitenkin kompostiin. Tahinia olen syönyt suolan himooni. Ja siitä saa myös vähän energiaa.
Ravintolisistä pari sanaa. Minulla on käytössäni D-vitamiini, sitä menee 125 ug sekä laadukas omega-3 kalaöljy.
Tänään on ollut siis hyvä päivä. Huomisesta en tiedä, vappumunkkien paistoa olisi tiedossa perheelle. Mutta kun oikeasti miettii, mitä skeidaa se sisältää (mm. valkoista jauhoa, sokeria, rypsiöljyä) niin ehkä imen vihermehujani tyytyväisenä. Perhe söi perjantaina namejansa, niin eipä tehnyt yhtään mieli. Hyvä niin. Jos tämän kuurin ansioista pääsisin nyt sokerikoukustani eroon. Sen kun saisi pääkoppaan jotenkin taottua, että kaikki mitä suuhuni laitan on valintoja. Valitsenko tehdä kropalleni hyvää ja syödä sen mukaista ravintoa vai valitsenko vatsan väänteet ja huonon olon syödessäni prosessoitua p*skaa, sokeria, valkoista vehnää jne. Ne on valintoja. Ehkä pitää alkaa valitsemaan syömisensä tietoisemmin ja oikeasti jättää ottamatta ne herkut vaikka tarjottaisiin. Toisaalta taas kun tähän kuuriin ei ole mitään sairaudellista syytä, sitä helposti liukuu niihin vanhoihin tapoihin. Toisaalta taas kun mies kantaa kaupasta herkkuja niin pitäisi olla roppakaupalla itsekuria jotta niistä pystyy kieltäytymään ja jatkaa porkkanan puremista. Tekosyiltähän nuo kaikki tuntuu, tiedän. Luulen, että moni tavallinen ihminen kamppailee näiden samojen asioiden kanssa. Vaikka olen hyvin terveystietoinen ihminen, käytäntö ei ole aina se helpoin.

Päivä 13.
Valtakunnassa kaikki hyvin, toistaiseksi. Perheelle tein munkkeja, eipä juuri tehnyt mieli. Sitä kun on erilaista puuhastelua niin on paljon helpompi olla ja mennä mehuaikataulujen mukaan.
Tänään on tuntunut vähän kurkussa ja nenässä siltä, että olisi kevätflunssa iskemässä. Inkivääri-sitruuna-hunajateetä olen keitellyt ja juonut.
poikani keksi puunkaadon yhteydessä, että kerätään koivun mahlaa. Sitä olemme nyt illan juoneet. Ja yöksi laitetaan myös astiat tuonne koivun juurelle. Nam!

Päivä 14. Sunnuntai
Aamu näytti hyvältä ja tein päätöksen "vielä tänään mehustan". RETKAHDIN syömään taas leipäpalan sekä ihan pienen annoksen spagettia ja jauhelihakastiketta (oli muuten pahaa, kastike maistui ihan kuolleeta eläimeltä, YÖK!). Siis päätin ottaa riskin ja syödä (suolaista mieleni vaan halajaa). Syömisen jälkeen tuli huono ja raskas olo. Ehkäpä jatkan tästä tyytyväisenä mehustamista. 14 pv olen jo selvinnyt, niin kyllä selviän KUNNIALLA myös seuraavat 14 pv.

Päivä 15. - KOLMAS VIIKKO ALKAA....
Tänään uudella tatsilla ja innolla seuraavaan kahden viikon rupeamaan eilisen "retkahduksen" jälkeen. Ei minulla oikeasti ollut edes nälkä.. mieleni halusi vaan syödä jotain. Ei siinä sen kummempaa. Syitä pohtiessani ehkä viikonlopun erilainen päivärytmi sekoitti myös kehoni rytmiä ja edesauttoi retkahtamista??
Sitä vaan mätti ruokaa suuhunsa itsekin ihmetellen "MITÄ IHMETTÄ MINÄ OIKEIN TEEN?!??" Tässä kohtaa kun vahinko on jo tapahtunut, yritän olla syyllistämättä itseäni, ajatella, että nyt kävi näin, huomenna on uusi päivä ja PÄÄTÄN jatkaa kuuria. Ei kai tämä nyt NIIN vakavaa ole? Eihän?
Kun tein tästä julkista niin myös rehellisesti kerron tästä retkahdusprosessista. Elämä on...


 Hyvää Vapun tunnelmaa, kilistellään vihreälle 😉

♥ Annika



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti